lauantai 19. toukokuuta 2012

Blogistanne löytyy kyllä mukavasti tietoa, mutta ihan tarkoitettua tutkivaa oppimista ei tässä kyllä ole noudatettu. Teidän olisi vähintäänkin pitänyt lopuksi vastata omaan hypoteesiinne - joko se oikeaksi todeten tai sitten tiedoilla kumoten. Työtä ei myöskään ole tehty sikäli aivan suunnitellusti parityönä, että lähes kaikki teksti on Danielin tuottamaa. Blogin luonteeseen kuuluu usein pienemmät palat, joista kokonaisuus löytyy. Nyt suurin osa tiedosta tulee yhdellä kertaa. Alku onkin lähes pelkkää höpöttelyä, kun ette oikein meinaa päästä käyntiin.

Työstä kuitenkin näkee, että matkan varrella on monta asiaa aiheesta opittu - ja sitä lukiessa monenlaista oppii ehdottomasti myös lukija!

Katriina

Nähnyt

Olen nähnyt mielenkiintoisen blogin.Sirpa

torstai 17. toukokuuta 2012

Projekti

Kuva: papunet.net

MEHILÄINEN


Mehiläinen on kotieläin, joka luokitellaan pistiäisiin, joka pölyttää kasveja. Se on helppo sekoittaa ampiaiseen ja kimalaiseen, jotka ovat mehiläiselle sukua.
Sillä on kelta-musta raitainen ruumis. Sillä ei ole luita, mutta sillä on kovat kuoret. Kun mehiläinen kerää hunajaa, sen pitää puolenlitran keräämiseksi lentää 800000km. Mehiläisten eri roolit on kuhnuri, joka hedelmöittää, työmehiläinen, joka siivoaa pesän, hoitaa toukkia yms. ja kuningatar, joka synnyttää. Kuningatar synnyttää aikamoista vauhtia, sillä se synnyttää 2000 munaa päivässä! Se tekee n. 8,3 munaa tunnissa. Mehiläiset valmistaa hunajan lisäksi mm. kittivahaa, mehiläismyrkkyä,  ja kuningatarhyytelöä. Mehiläisten on helpoin kerätä siitepölyä maitohorsmasta, vadelmasta, rypsistä, valkovuokosta ja kanervasta. Mehiläisen ruumis koostuu kolmesta eri osasta: takaruumiista, keskiruumiista ja pää-osasta. Niillä on neljä siipeä. Jotkut mehiläiset tekee pesänsämaahan ja joskus saatat nähdä niiden lentelemässä maatalalla, etsimässä pesäänsä. Nykyään NewYorkin katoilla asustaa miljoonia mehiläisiä, mutta ennen siellä oli laitonta kasvattaa mehiläisiä tuottamassa hunajaa. Mehiläisiä on hoidettu todistetusti 2600 eaa Egyptissä. Mehiläisen vahasta saa tehtyä loistavia kynttilöitä. Mehiläiset talvehtii tekemällä tiiviin pallon, jossa ne pitää lämmön yllä hankaamalla siipiään toisten siipiä vasten. Energian tähän touhuun ne saa siten, että keskeltä tullaan pikkuhiljaa pintaan, kun ollaan pinnalla käydään syömässä hunajaa tai omistajan laittamaa liuosta. Sitten mennään taas pikkuhiljaa sisemmäs palloon ja on muiden vuoro alkaa syödä. Kun ilma alkaa lähetä 10 astetta, alkaa taas kulkeminen kukasta kukkaan.

Lähteet: 3 kirjaa, wikipedia, pää ja tv



Huomiseks tän pitää olla valmis, mut oisit säki vähä enemmän voinu jelpata... Tmmy...
nyt jatkan projektii..-.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

täs vähän photoja:
Teksti: MEHILÄINEN
Mehiläinen on pistiäinen, joka pölyttää kasveja.
Sillä on kelta-musta raitainen ruumis. Sillä ei ole luita, mutta sillä on kovat kuoret.

Tos ois tekstin alku.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tiivistys

Milloin oot viimeksi käyny tääl? Aik kauan sit varmaa, mut mä alan kokoo tekstii. -kerää hunajaa, puolenlitran keräämiseksi pitää lentää n. 80000 km. Pölyttää kasveja. Niitä on kuningatar, kuhnuri ja työmehiläinen, kuhnuri hedelmöittää, kuningatar synnyttää ja työmehiläinen hoitaa loput. Mehis on hyönteinen ja se on kimalaisen ja ampiaisen sukua. Ne saa parhaiten mettä valkovuokosta, vadelmasta, maitohorsmasta, kanervasta ja rypsist., Mehikset tekee hunajaa, vahaa, siitepölyä, mehiläismyrkkyä, kittivahaa ja kuningatarhyytelöä. Niillä on neljä siipeä. Jotkut tekee pesänsä maahan. Ruumis koostuu kolmesta eri osast. Niillä on aivot, Ei ole luita, mutta niillä on kova kuori. Kuningatar munii n. 2000 munaa päiväs eli n. 8,3 munaa tunnis. Newyorkin katoilla on nykyään n.1000000 miehistä. Ennen se oli laitonta, mutta nykyään se on luvallista. Ne talvehtii pesässään siten, että ne tekee pallon ja alkaa hangata siipiään yhteen. Energian ne saa siten, et pallon keskeltä tullaan ulos syömään hunajaa tai liuosta ja kun ollaan syöty, tullaan päälle ja aletaan uppoutua vähitellen sisemmäs. Kun ilman lämpö on yli 10astetta ne alkaa taas kerätä mettä. Niit on hoidettu todistetusti Egyptissä 2600 vuotta eaa! Niiden vahaa on käytetty kynttilöiden tekoon. Noi kaikki on mun omaa löytämää tietoo, mut en ottanu tähän sun juttui tai tekstei, ku halusin testaa paljonko mä oon löytäny itte, mut voit koota oman tekstin sun keräämäst tiedost ja sit voiaa yhdistää ne ja tehdä tekstisi. Ja Ton äskeisen liudan lähteet on kolme eri kirjaa, mitä luin siel kirjastos, sitte on kone, pää ja tv.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Voitaisi alkaa koota näistä tiedoista isoa tekstiä. Voitaisiin lisäillä sitte sinnekin jotain jännää.

maanantai 7. toukokuuta 2012

timmi älä ota hikipediast tietoo. on vähä jännää tekstii voit käydä tsiikaa... niiden yläheimo on mesipistiiset.

lest, nii tulee se lääkäriasema... ja sitte mis se siaitsee. voiskohan mehiläisen liikkeitä seuraa jollai paikannus laitteel ja mitenköhän ne löytää takas himaansa. Noihin voisin yrittää ettii ratkasuu mut en varmaakaa löyrä
omg nuha yyh
ok meen testaa. en tietenkää nyt ehe ehe mut koulun jälkee... ellen ny käy
jup kyl ne on aika epeleitä ne mehikset... nikke knatterton on muute hyvä laittakaa youtubeen
Pitiks meiän siis tehä tätä tarhamehiksest vai jostain muusta mehiksest? No mä oon ainaki keränny tietoo tarhamehiksest. mut... mist sä oot keränny.. vähän myöhäs tää tulee..
joo, voidaan käydä tuol frontteris
juu kyl toi käy...
mo no vois joo vuorotellen nii ja fronteris vois käyä stekkaa ne vaiheet.....
Moro kirjotellaaks ny vuorotelle, ku ollaan täs samal koneel?, no iha sam. Kuinkakohan monta mehist o koko maailmas? pitää selvittää, ois aik yleist varmaa tollases projektis/tieto jutskas mikä ikinä onkaa...

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Selvitin muute tohon mun kysymykseen et kui mont eri lajii on olemas. Ainaki on tarhamehiläinen,  intianmehiläinen ja afrikkalaistunut mehis.
Mehiläinen on ollu ala-egyptin hieroglyfikunnan joku symboli kai... Mehiläiset pölyttää kukkia moninkertaisesti hunajan arvoon verrattun. Joissain mais mehistenhoitajat saa suurimman osan tuloistaan pölytyksestä. Tiedä sitten miten.
Mehiksii on hoidettu todistettusti egyptis yli 2600 vuot enne eaa. Mehiksen vahaa on käytetty kynttilöiden tekoon. aika jännästi sitä on poltelty. hirveit tuhopolttajii...
Sit ku ilman lämpö o yli 10 astet ne alkaa taas kerää hunajaa.
Ne talvehtii pesässään, lämmössä. Ne tekee pallon ja hankaa siipiään toisia vasten nii uloimmallaki kerroksel o lämpöö n. 20c. Energyn ne saa varastoidusta hunajasta tai liuoksest. Sisältä pallosta tullaan aina lähemmäs pintaa ja pinnalta haetaan uutta mönjää ravinnoksi ja sitte taas mennää sisälle palloon ja on seuraavien aika ottaa ravintoo. Tämmöst tänää...

torstai 3. toukokuuta 2012

Krainilainen mehiläinen (Apis mellifera carnica)tos tarhamehis
Juu nii mäki luulisin. Veikkaan et niit on montaa eri lajia. veikkaan myös et ne käyttää mettä ravinnokseen. en oo yhtää varma
Hypra:mä luulisin et mehiläistä on melkei kaikkial maailmas... T:timmy

tiistai 1. toukokuuta 2012

Ton lähde on muute tv jos mult joskus kysytään lähteitä. Lähteet mul on wiki 3eri kirjaa, pää ja tv. Tähän mennes ainaski
New yorkin katoilla kasvaa nyt yli 1000000 mehiläistä. Ennen se oli laitonta mutta nyt se on laillista.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Saitkos sinä tänään siel kirjastos uutta tietoa mehiksistä vai saako sitä tietoa sarjiksista? No mä sain tietoo pikkusen: mehiläisellä on neljä siipeä, jotkut mehiläiset tekee pesässä maahan, sen ruumis koostuu kolmesta eri osasta. Ne on pää, keskisuuria ja takaruumis. Mehiläisellä on aivot, mutta niis on vaa n.950000 aivosolua, kun ihmisellä on n. 100 miljardia. Mehiläisil ei oo luita, mut niil on kova kuori. Kuningatar munii 2000 munaa päivässä eli noin 8,3 munaa tunnissa. Ton verran sain tietoo kolmest eri kirjat. Älä välitä jos jotkut sanat oon kirjoittanut jännättiin kosk TPS ipadissa on joku vitsin "auttaja" mikä " korjaa" sanat oikein. Esim hitsin se yrittää korjata vitsiin. Tälläistä tänään huomenna sitte matikan koe. En tajunnutkaan ihan kunnol niit kellolaskuja mut katsotaan ny miten menee...

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Tosi hyvä ku kopsasit wikist. No ainakaa et sendaa iha mit vaa.
Moro Timi
ok tsekatkaa toi siin on tietoo mut en oo varma voiks niit linkkei klikkaa
Tule jotain vitsin luonnoksii
ne tekee hunajaa, vahaa, siitepölyä, mehiläismyrkkyä, kittivahaa ja kuningatarhyytelöä. Onkohan se hyytelä hyvää. Sokeria namm......
ok eli
"Mehiläiset (Anthophila) ovat pistiäisten (Hymenoptera) lahkoon kuuluva ryhmä. Ne kuuluvat yläheimoon mesipistiäiset (Apoidea).
Ryhmän tunnetuin laji on tarhamehiläinen (Apis mellifera). Se elää parvissa ja esiintyy Suomessa käytännössä ainoastaan tarhattuna. Yleisimmät Suomessa tarhatut rodut ovat italialainen, krainilainen ja buckfast. Useimmat mehiläislajit eivät kuitenkaan muodosta yhdyskuntaa vaan viihtyvät erakkona."
syököhän ne sitä mönjää mit ne tekee?
mehiläiset ne on nivel jalkasii... jeahh...
frontteris on kysymyksii, mitkä laitoin sinne.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Mehiläinen on hyönteinen. Elää parvissa. Kimalaisen ja ampiaisen sukulainen. Mehiläiset saa parhaiten mettä valkovuokoista, vadelmasta, maitohorsmasta, kanervasta ja rypsistä.
Dän kirjota jotai mä oon ainoo aktiivinen älä oo dille mut se rasisti mehis oli kyl hieno ja aaro oikeen halus sen kuvan.... hmm... aaro taitaa olla rasisti
ok ny pitäis olla parempi toivottavasti se Dän tykkää tästä eikä vaiha :-)
ok eli mä voin korjaa fontin et weit a minute

täs rasisti mehis niinku aaro halus tein ite ;)
oookooo eli vois vaik ettii tietoo vaihteeks iha kunnol kirjoist ja netistku tähä asti on kaikki vaa omast pääst tiedetty... mut ei kai tartte ku näi hyvi tiietään kaikenlaist... tai jotai mut et lukekaa näit ja kommentoikaa ku halutaan onnistuu... et tällasta tänää
Muute tohon Katriinan juttun et nyt aurinko ei taida paistaa...
jep aika rasistei noi mehikset et mennääks polttaa niitten pesä... no läppä oli et ei tod mut et ei siel oo kingii... harmi.
Onkohan siel pesäs sit kingii? En oo ainakaa kuullu. Pitäis löytää mehis kuva. toisaalt noi mässy kuvat on kivempii ja herkut slurpss.
nii siis ne varmaa saa iha ruoka palkan ja se bossi on kai se kunkkutar... kai... mut siis tulkaa ihmiset kattoo meiän blogii ja kommentoikaa oikeest!!!!!!
nii se oli. kuhnuri tais hedelmöittää... kuningatar synnyttää... ja työmehiläine tekee kaikki loput... kauhee duuni sil työmehiksel... onkohan iso palkka.... kukakohan on palkanantaja... onkohan rikas...
joo hieno tuli ja ku ne mehiläiset pölyttää nii kasvitha hyötyy. mut mehiläis kunnas tai sii ni sii hä o kuningatar, kuhnuri, työmehiläine ja sii ne tais olla.... vai mit.
Muutettiin kivasti ulkoasua. kiva tuli. mehiläiset on pölyttäjiä.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pidetäänkö Yhteytt veisteli webmailin kaut? voidaan lähetellä kaikkii linkkei mehiläisist ;) voidaan myös kyl täälki. Mehiläiset kerää hunajaa ja puolenlitran keräämiseksi pitää lennellä n. 80000 kilsaa. En meinannu löytää tänne sivustoille.